tiistai 17. elokuuta 2010

Terveisiä Tukholmasta!

Viime viikonlopun vietimme Terhin kanssa Tukholmassa Formex messuilla , sekä yhden päivän Tukholman sisustusliikkeitä kiertäen.


Matka oli jälleen ratkiriemukas, kuinkas muutenkaan?

Messuilla ei kovinkaan paljon ollut uutta tarjottavaa, piti vain löytää jyvät akanoista, ja itse asiassa muutaman ison firman pistin telakalle ja tilalle otin pieniä uusia "tuttavuuksia", toivoen näin saavani uusia tuulia puotiin. Itse olen niistä oikein innoissani ja tiedän , että olette tekin :)


Perjantaina oli jo perinteeksi muodostuneet Pb-Homen kemut, johon Pia ja Ben meidät jälleen kutsui, ja siellä esiintyi Marina Mårtensson ja hänen levyään saatatte kuulla myös puodilla Edith Piafin ohella. Juhlissa tutustuimme muutamiin ruotsalaisiin kolleegoihin . Lauantaina kävimme sitten kurkistamassa Par Courrier-puotia, ihana omalla sarallaan :)


Messuilla oli kiva huomata , että niinkin paljon oli yrittäjiä Suomesta, ja hyvin oli Tamperekin edustettuna, ihan taksillisen verran ;) Mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia muiden kanssa.


Messuilla fiilisteltiin jo tulevaa syksyä köyhäinhopean merkeissä.



Puodillakin valmistaudemme syksyyn. JDL seinävalaisin tuo kauniisti valoa 149e





Huntersin kumppareilla voi huoletta hyppiä lätäköissä. 115 e


Odd Mollyn villapöksyillä ei tule vilu kovillakaan pakkasilla 122,50e


Ja muistattehan, Arvonta jatkuu yhä edellisessä postauksessa.


Ystävällisesti, Virpi

6 kommenttia:

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia on taas tullut ja tietysti paljon on vielä tulossakin.
Kiva että matkanne oli mukava ja antoisa.
Puodissa tavataan:)

Taikku kirjoitti...

Voi kunpa asuisin lähempänä Tamperetta..joudun ihastelemaan puotisi tarjontaa täällä blogissa, olisi kiva tulla ostoksille ihan livenä..etkö voisi perustaa sivukonttoria itä-Suomeen? :)

Amalias Hem kirjoitti...

Kiitos VIELÄ kerran matkaseurasta :-)
Nyt saa tosiaan syksy tulla, sen verran on puotien "uudet" kuviot selvillä ;-)

Kesäkukka kirjoitti...

Kyllä teillä on ollut mahtava reissu :)

ps. onko Lev Vackert sisustuskirja jo tullut puotiin?

Virpi T kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Sieltähän kaikkee kivaa löytyy.