sunnuntai 28. maaliskuuta 2010




Huomenta!

Perjantaina saapui Pieni satsi kesäistä Odd Mollyä kera upeiden aurinkolasien !Pääsiäiseksi on luvattu aurinkoa ja lämmintä, kiva pääsee niitä lasejakin kokeilemaan :)
Calou satsi on myös lähtenyt torstaina eli alkuviikosta pääsee klopsuttelemaan puukkareillakin. Sehän on kivaa, niin keväistä .

ARVONTA jatkuu siis yhä ja ed postauksessa voi osallistua.

Lopuksi vielä kuva puodilta, jonka on ottanut MARI, Hänet myös Kesäkummun Marikkina tunnetaan :)

Mutta yhtä kaikki, hän osaa tallentaa juuri sen tunnelman kuviin, jonka haluan teille välittää : Ihanuutta Arkeen :)




Aurinkoista Pääsiäisviikkoa kaikille !

Ystävällisesti, Virpi

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

ARVONTAA ja tunnelmia puodilta

Meillä oli Terhin kanssa treffit viime sunnuntaina IKEAn pihassa Raisiossa ja teimme taas pikapikaa tavaroiden vaihdon autosta toiseen. Mahtoi olla hauska näky, kun hienoissa bootseissamme tukat hulmuten viuhdoimme menemään. Onneksi Gunilla (KIITOS) oli apuna.
Ja nämä kannut ja kellot tulivat siis saaristosta.



Tämä on kauan lupaamani ARVONNAN palkinto. Fe´n ihana kaulakello sekä Roser & Rotin kortti. Arvonta aikaa on vaikka pääsiäiseen asti ja tähän postaukseen kommentin jättämällä voi osallistua.


Lasikuvun alla kasvaa kauraa ja säkin sisältö tuoksuu laventelilta :)






Tässä tunnelmia puodilta






Odd Mollyn ihanainen villatakki ja Fe`n huivi



Tämä ihanuus myös Odd Mollyn klassikko ja Fe`n huivi kaulassa , hyvä pari :)





Oikein mukavia kevätpäiviä ja nähdään taas :)

Ystävällisesti, Virpi

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Kevättä rinnassa..:)




Meille on tullut kevät, ihanaa! Aurinko paistaa ja lumi sulaa.
Pian juhlimme pääsiäistä , vappua ja sitten ollaankin jo kesässä :) Väliin mahtuu Tampereen puodin synttärit :)

Puodille olen saanut jo tuulahduksia keväästä ja kesästä. Odd Mollynkin kevät tuli ja hyvin on myös mennytkin. Ihanaista villatakkia enää pari jäljellä . Ylinnä oleva mekko myös aivan ihana, ja varmaankin siinä on kiva emännöidä myös tulevia juhlia ;)

Muutamaa SUURTA kuormaa vielä odottelen kevääksi...kärsivällisesti!

Ystävällisesti, Virpi


pst, ihanaisia bootseja ed.postauksesta enää muutamat jäljellä..!!

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Ne kevään...

..ihanuudet tulivat vihdoinkin :) Näitä kauniita käsintehtyjä puukenkiä saa nyt My Country Homesta. koot 36-40 ja hinta 180 e

Päällinen nupukkia, sisävuori nahkaa ja pohjallinen nahkaa ja päkiän kohdalla vielä pehmuste, kyllä näillä kelpaa mennä vaikka Teatterikahvilaan katsomaan Edithiä :) tai vaikka Hesaan Kentiä ;)

Ihanaa kevään ensimmäistä päivää!

Terkuin, Virpi

Ps, Molly kuorma vielä tänään tulossa :)