tiistai 27. heinäkuuta 2010

My Country Home 2v.


Tähän ollaan tultu ja tyytyväisiä ollaan :))

Ihanat ja opettavaiset kaksi vuotta takanapäin.

Avajaisia juhlittiin Hämeenkyrössä ja mukava tunnelma oli tuolloinkin. Perhosia oli vatsan pohjalla ja kovasti jännitti. Terhi oli luonnollisesti mukana auttamassa ja henkisenä tukena, kiitos Terhi !

Ihania asiakkaita kävi jo avajaisissa ja monet heistä ovat mukana kulkeneet tämän pari vuotta, kiitos heille:)

Puoti on saanut pikkuhiljaa oman paikkansa Tampereella ja löytänyt oman linjansa ja saanut oman ihanan asiakaskuntansa. Kovasti työtä tietty kokoajan tehdään, jotta My Country Home olisi vieläkin ihanampi.



Ranskalainen tyyli on minun makuuni ollut jo kauan ja luontevaa oli lisätä sitä myös puodin valikoimiin, ja samalla ehkäpä erikoistuakin hiukan. Kuvassa pikkuapulainen, jonka toisinaan tapaa myös puodilla.



Tässä ensimmäistä joulua, hymyssä suin;))))))


Ja aatella, Suomen ensimmäiset Calout sai Hämeenkyröstä, My Country Homesta. Moni ei uskonut niiden suosioon...minä uskoin lujasti ja uskon vieläkin!



Tampereelle My Country Home muutti reilu vuosi sitten, nämä kuvat Tampereen puodin alkuajalta, silloinkin avajaisissa oli Terhi :))



Kiitos !
Tack!
Thanks!
Merci!

Ystävällisin terveisin, Virpi

9 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Onnea 2-vuotiaalle!
Ja toivotaan monia, monia ihania vuosia lisää!

Nähdään huomenna!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Onnea puodille ja sinulle! Tosiaan ollette löytäneet oman paikkanne. Toivon puodille paljon lisää vuosia!

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Onnittelut Virpi !
Kiva oli lukea liikkeesi historia.
Miten kiva että pääsin tänä kesänä käymään ja nyt voin todeta että liikkeesi on viehättävä! Pidin kovasti liikkeestäsi sekä niin herttaisesta olemuksestasi :)
Kaikkea hyvää toivon myös tuleville vuosille.

Marina kirjoitti...

Onnea ihanalle puodille ja puodin pitäjälle!

Ihanaa että My Country Home muutti tampereelle ja myös minä toivon että kaikkea ihanuutta arkeen voi vielä vuosia putiikistasi löytää ;)

Tuija kirjoitti...

Hurjasti onnea merkkipäivän johdosta. Toivottavasti lomallani ehtisin käymään putiikissasi piiiitkästä aikaa. Joka tapauksessa paljon onnea ja aurikoista kesän jatkoa.

-Tuija-

NiinaB kirjoitti...

Paljon onnea kaksi-vuotiaalle! Menestystä jatkossakin!

Elsa kirjoitti...

Lämpimät onnittelut 2-vuotiaalle!

Kävin muuten viehättävässä puodissasi viime perjantaina, ja ostin mukaani Sinulta JDL:n houkutussorsan ja vanhat ranskalaiset rukoushelmet. Tykkään kovasti!

Terkkusin,
Elsa

Anu kirjoitti...

Sylillinen onnea! Toivon, että pian pääsisin taas käymään iki-ihanassa puodissasi. Essusi on edelleen suosikkini ja terriinistä tykkään vietävän paljon :)
Minulla olisi myös asiaa calou -kengistä, joten laitan postia tulemaan.

tiina kirjoitti...

Onnea puodille.
Jotakin on matkannut posti- Paten kautta myös Mustikkamäelle ja
jos matka ei olisi niin pitkä niin tulisin kyllä vierailullekkin.
Onnea!!!! <3