tiistai 31. tammikuuta 2012

FRIENDS FOREVER SISUSTUSMATKA TANSKAAN 23-27.5 2012


Kevään Friends Forever-sisustusmatka Tanskaan 
23.5-27.5 2012

Vuosi on vaihtunut ja on aika kääntää katseet jo kevään Friends Forever-sisustusmatkaan , joka suuntautuu nyt Tanskaan.  Siellä vierailemme mm. Honning & Florassa sekä uudistuneessa Butik Sophiessa (laajentanut 250m2 vanhaan kouluun), jotka ovat molemmat hurmaavia puoteja täynnä Ranskan ja Belgian  antiikkiaarteita. Perjantain olemme Ledreborgin lifestylemessuilla, jossa  on n. 250 myyjää, joista n. 80% valikoimissa on sisustusta ja vintagea.  Yövymme mukavissa hotelleissa, ja Ruotsin puolella teemme ostoksia myös Slottstallet-nimisessä sisustusliikkeessä, jonka valikoimaan kuuluu myös uutta tavaraa.

Haluammekin , että otatte jo tässä vaiheessa huomioon, että istumme autossa paljon sekä meno että tulomatkalla, koska kauas on pitkä matka:) Eli huruttelemme torstaina 24.5  suoraan Tanskan puolelle  , toki pidämme muutaman tauon ja  varaamme bussiin  elokuvia, musiikkia sekä kenties pientä ohjelmaa;)) Ja toisena asiana , matka painottuu nyt antiikkiin enemmän kuin Gävlen matkat, eli uustuotanto tavaraa on  vähemmän tarjolla. Haluamme  painottaa asiaa, ettei se tule kenellekkään yllätyksenä:)))








MATKAN HINTAAN KUULUU:

BUSSIMATKAT
LAIVALLA 2h HYTISSÄ YÖPYMINEN SEKÄ MENOMATKAN AAMIAINEN
KAHVI SEKÄ BOOLI HONNING & FLORASSA
YÖPYMINEN SEKÄ ILLALLINEN HOTEL NIELS JUEL www.hotelnielsjuel.dk/
MESSULIPPU www.ledreborg-slot.dk/ KATSO MYÖS  : http://vitaranunkler.blogspot.com/2011/05/ledreborg-2011.html
YÖPYMINEN , ILLALLINEN SEKÄ SPA , HOTEL BRUNNBY  GÅRD www.brunnbygard.se/

MATKAN HINTA KAHDEN HENGEN HUONEESSA ON 595 € JA YHDEN HENGEN MATKA ON 735€


Mukaan matkalle mahtuu 50 ja paikat täytämme ilmoittautumisjärjestyksessä.


Lisätietoja voitte kysellä Virpiltä virpi@mycountryhome.fi tai 0407561567/ Virpi

Ilmottautumiset 
virpi@mycountryhome.fi otsikolla FF-MATKA 



Ystävällisin terveisin, 
Virpi & Terhi 
Friends Forever 

torstai 26. tammikuuta 2012

Minä ja Singer

 Vanha ompelukoneeni sanoi sopimuksensa irti juuri kesken mekon ompelun!!! Voi ei, lista on pitkä, jotka mekkojansa odottelevat, sekä tuo pian avautuva web shoppikin  niitä mekkoja tarjoaa:)


Toki, tuon ikivanhan ompelukoneeni olisi voinut vielä korjata, tosin oli hiukan kiikunkaakun olisiko ollut enää kannattavaa, ja kierrätysihmisenä olin päättänyt sen tehdä...kunnes näin tämän ompelukoneen ;))) Kaunis se on, voi sentään, ja toivotaan, että vielä olisi hyväkin:)))))  


Tosin päätöksen tein pikapikaa kun oli päivällä pikkuhetki aikaa ja juoksin ompelukonekauppaan. Mutta oikein hyvää ja asiantuntevaa palvelua sain , siis Mansen Tikistä, Tampereelta nääs:)
Eilen illalla ensimmäiset tikit yhdessä teimme ja kauniisti meni, tänään olisi tarkoitus päästä jo tositoimiin!!!


Messuiltuakin on tullut, olimme Terhin kanssa Tukholmassa Formexsissa, nyt raporttia siitä en ole tekemässä. Joitakin kivoja uutuuksia sieltä on toki tulossa ja minulle tärkeällä KIERRÄTYS -periaattella valmistettuja tuotteita myös tilasimme. 




Haluan vielä kiittää teitä kaikkia , jotka kovasti olette myötäeläneet pienen koiramme poismenoa täällä blogissa sekä kaupalla. Ihana huomata ihmisten ystävällisyys ja myötätunto, jälleen kerran. Tunnen olevani niin etuoikeutettu tästä kaikesta huomiosta. Lapsille , etenkin meidän Hilmalle oli tuo parhaan ystävän pois meno raskas, vaikkakin täytyy sanoa, kuinka hienosti ovat lapset sen osanneet käsitellä , ja niinhän se on muistot säilyvät aina:)) Päätimme ottaa heti uuden koiran ja kuukauden päästä saamme sitten "perheenlisäystä", siitä sitten enemmän kun on ajan kohtaista. 


Tiedotusta NETTIKAUPASTA laitan pian ....!!!


Ystävällisesti, Virpi

perjantai 20. tammikuuta 2012

Hertta

Elämä on arvaamaton, se on pienestä kiinni, taas sain  muistutuksen tuosta. 
Itsestään selvyyksiä ei ole, sen olen toki jo oppinut, mutta miksi sitä halutaan minulle yhä opettaa?
 HEI HALOO,  RIITTÄÄ JO !!!!!
Minulle on kyllä tullut näitä opetuksia ihan riittämiin lähiaikoina, yhtään en enää tarvitse !!

Menetimme tuon pienen, ihanan aivan liian pian  , suuri suru ja iso  ikävä jäi, 
onneksi myös paljon ihania muistoja <3

Rakastimme pientä niin , hän oli yksi  meistä ja .. hän rakasti meitä. 


*

Hertta jäi auton alle ihan kotitiellämme . 





Vaimeni ääni tassujen,sammui liekki suuren sydämen.
Syntyi taivaalle uusi tähti,koiraenkeli tästä maailmasta lähti.
Laukkaa nyt tuulen lailla,ikuisesti vihreillä mailla.
Hertta ♥ 27.12 2009-16.1 2012






sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Pellavaa










Talvi on siis vihdoin tullut, kiva niin. Pakkanen paukkuu jo ihan talvisissa lukemissa ja luonto näyttää jälleen niin kauniille. Päivätkin jo pitenevät, eli kevätä kohti mennään . Vielä ei kuitenkaan ole kevättä puodille tullut, nyt nautimme talvesta , takkatulen lämmöstä, huovista ja lämpimistä kaakoista. Huopiakin on puodille saatu monessakin eri muodossa, niistä sitten ensi postauksessa :) Nyt kuvailimme Heidin kanssa pellavia , niitä on nyt monenlaisia . Laventelisydämiä taas sain ommeltua , samoin kännykän suojapusseja niissä käytetty vanhaa pellavaa ja vanhoja pitsejä, näissä en käytä uustuotantopitsejä juuri ollenkaan .
Nuo keittiöpyyhkeet ovat kivipestyä pellavaa, todella hurmaavia , klassisia keittiöpyyhkeitä ,  ja kattaukseen löytyy hienoa ohutta pellavaa, kivipestyä tämäkin ja kauniit sävyt lilan ja harmaan sävyissä. Nämä tuotteet ovat Ranskasta.
Valkoista posliinia löytyy vielä hiukan ja uutta kuormaa jo Ninalta on suunniteilla.

Pian saan avattua myös tuon nettikaupan :) Ystäväni Julia Prusin  avustuksella. Tavoitteeni on pitää siellä Friends Forever-tuotteita, Vintage by nina-vanhaa tavaraa ja hiukan spesiaalimpa uustuotantoa, joita ei ehkä ihan joka paikasta saa. Mielelläni otan kommentteja ,  mielipiteitä ja toivomuksia vastaan sen suhteen. Teillehän minä tätä teen :) voit laittaa meiliä : virpi (@) mycountryhome.fi
Nettikaupan avaamisesta ilmoittelen toki pikapuoliin :)))))

Mukavaa pyhäiltaa itse kullekin :)

Ystävällisesti, Virpi

perjantai 30. joulukuuta 2011

Kaunis kiitos kaikille ihanille ihmisille kuluneesta vuodesta <3

Vuosi alkaa onneksi olla jo takana ja uuden vuoden voi aloittaa ihan alusta.

Kulunut vuosi on ollut yksi raskaimmista aikuiselämänivuosista, ja hurraan sen loppumista oikein kunnolla!!

Mutta niinhän se on , että kaiken sen ... keskellä  on aina myös jotain hyvääkin , eikös vain?

Kaikesta huolimatta vuonna 2011 ehti tapahtua paljon kaikkea:)

Teimme Terhin kaksi onnistunutta Friends Forever-sisustusmatkaa ja lähes 80 ihanaa naista sai kokea sisustuselämyksiä naapurimaassamme :))) 


Kiitos kaikki Ladyt ja kiitos Terhi 

Ja olimme Terhin kanssa myös Helsingissä messuilemassa ...



...Friends Forever !!

Upea ja hauska kokemus ja osastomme oli meidän mielestämme niin söpö:)


Kävimme myös messuilla..Pariisissa tottakain ;)



taas nauroimme :) Olemme yhdessä keränneet lisävuosia aikas monta....

tosin niitä tarvitaankin ,
sillä kun   keväällä sairastuin meni kaikki suunnitelmat hetkeksi uusiksi.
 Ja vaikka omalla kohdalla se ei löytynyt juuri rinnasta, on tuo rosa-nauha keräys ollut minulle tärkeä ja toisaalta meille kaikille naisille helppo tapa olla mukana keräyksessä

Sairaus on voitettu tällä erää:))) Merci !!

Kiitän nöyrimmin asiakkaitani, jotka ovat ymmärtäneet sekä huoleni, kyyneleeni että hajamielisyyteni, ja ihania ystäviäni mm.  Maarit, Terhi, Anu, Pirkko jotka ovat jaksaneet minua tukea sekä rakasta miestäni, 

suuri kiitos myös Ninalle, yhteistyö hänen kansaan oli se joka piti minut koko kevään kasassa. Ja matkat Ruotsiin , kerrankin kahdestaan mieheni kanssa olivat myös ihania: <3

Puoti on siinä tainnut taipua mukanani, ja muuttunutkin aikas lailla..taas:)) 
Vintage by NIna oli minulle henkilökohtaisesti iso juttu ja jatkossa yhteistyö jatkuu , 
se paljon puhuttu web shop aukeaa myös alkuvuodesta, 
muutoksia kuitenkin saattaa olla luvassa, mutta yksi on aina varma 





Että Friends Forever-merkkiämme , kehitämme eteenpäin , se on jotain uniikkia, ihanaa ja terapeuttista .
Aina tulee hyvä mieli, kun kuulee asiakkailta kommentteja esim , mekoista, kuinka niistä on tullut heidän uusia ikuisia ystäviään:))
Siitä pidämme kiinni, minä ja Terhi, ikuiset ystävät!!

Elämäämme emme voi ennustaa eikä se tosin aina niin hienoa olisikaan, jos tietäisi kaiken tulevan, 
mutta aika paljon pystymme itse kuitenkin vaikuttamaan oman elämämme sisältöön.
Sairaus muistutti minua hyvin kovalla kädellä, 
nyt nautitaan ja iloitaan täysillä ihan joka päivä!
Minua kotona odottaa ihana perhe ja niiden onni on minulle kaikki kaikessa, tiedättehän ..?

Uusia unelmia kohti,

halauksin, Virpi




maanantai 26. joulukuuta 2011

 Viimeiset tunnit aaton-aattona vietimme puodilla kynttilän valossa. Tunnelma oli myös asiakkaiden mieleen Edith Piafin sekä ranskalaisen joulumusiikin soidessa taustalla. 

Tänään viimeöisen myrskyn jäljiltä alkoi aurinko pilkistää ja oli niin keväinen ilma:), että napsasin kuvan parvekkeelta. (kuva alla) ;) 



Tänä jouluna laitoin myös kotiimme punaista, vuosien tauon jälkeen . Nämä ruusut ovat naapuristani Kukkaikkunasta, niin syvän samettisen punaiset, tiheään kerratut, pääsevät oikeuksiin juuri tässä maljassa. 
  Ja sammaleeseen kääritty hyasintti on lahja ystävältä, punasipuli kainalossa. 
Kuusen latvukseen ripustimme vanhan  kruunun 




  
   




Joulun pyhät olen levännyt ja kerännyt voimia tulevaan.
Kaunis kiitos kaikille ihanille , jotka minua kävitte muistamassa joulun alla. 
Olen kovasti liikuttunut tuosta kaikesta huomiosta, jonka sain , mahdoinko tuon  kaiken arvoinen ollakaan ? 

Koosteen vuodesta laitan tässä vuodenvaihten aikana , 
leppoisia päiviä teille ystävät :)

Ystävällisesti, Virpi

lauantai 24. joulukuuta 2011



Oikein Rauhallista Joulunaikaa kaikille asiakkailleni!


Virpi