maanantai 2. helmikuuta 2015

Minä olen jo muutamia kertoja kirjoittanut Uuden kotimme rempan etenemisestä toiseen blogiini  Ikkuna merelle.
Olikos se järkevää avata uusi blogi, kun tätäkään ei oikein tullut päivitettyä, niin en tiedä… Jostain  syystä en osannut jatkaa uuden talon remppakeertomusta  tähän blogiin. Tämä sai kuitenkin innostuksen My Country Homen avauduttua ja keskittyi  putiikkiin ja oli paljon vanhan kodin asioita ja sisustusta … ja kunMCH suhteen ollut aikas hiljaista, niin …

vaan ensi kesänä olis tarkoitus hiukan my country homeakin herätellä henkiin.. Kivoja valaisimia olen ottanut myyntiin, ja hiukan valikoimaan lisääntynee ja vanhoja aarteita myös. Meillä on piharakennus, johon saan satunnaisesti aukiolevan puodin , kun talon sisälle sen sijaan tulee Jeanne d `Arc Living showroom, joka palvelee puolestaan kaikkia jälleenmyyjiä.

mut käykääpäs kurkkaamassa ikkuna merellä -blogiin, mitä meille kuuluu.
Nähdään kesällä, täällä Korppoossa, keskellä Suomen kauneinta saaristoa . Täällä on Amalias Hem, saariston kaunein sisustusliike ja mua voi käydä moikkamassa täällä nmäellä sitten samalla
halauksin, virpi



Betnivalaisinta löytyy jo varastosta 55 € 

bambu-puuvilla valaisinta pienemässä koossa varastossa

Lasikuvullinen valaisin 150€ 

2 kommenttia:

Belly Ballot kirjoitti...

Nice post.thanks for the shared with us. open source for website development

Orchid Tobacco kirjoitti...

I must say, I thought this was a pretty interesting read when it comes to this topic. Liked the material...
Cigarette Suppliers